Sukututkimus – JAANA LEHTILÄ

Porilainen porvariesi-isäni Moliis ja skottiperimäni

Jo ennenkuin kumpikaan – isäni tai minä – aloitimme sukututkimusta, niin isäni kertoi tarinaa, että Stark -sukunimiset henkilöt olisivat alkuaan Skotlannista ja sukunimi olisi sieltä peräisin. En tiedä, onko monenkin sukupolven tarina, vai oliko vain isäni mietintää. Tällaiset jututhan sitä antavat vauhtia sukututkimuksiin ja kyllä tuosta Stark-sukunimestä näkyy kirkonkirjoissa myös muotoa Starck.

Vaikka olen tehnyt sukututkimusta vuodesta 1997 lähtien ja ratkaisu on esitetty Hugo Lagströmin Genos-lehden artikkelissa peräti jo v. 1957, niin minulle ratkaisu selvisi vasta muutama vuosi sitten.

Anna Stark (s. 18.7.1881 Kullaa) oli isäni isänäiti, josta avioliiton myötä tuli Lehtilä. Aika pian osoittautui, että sukunimen on ottanut sepäksi Siikaisissa ryhtynyt Annan isänisä Karl Stark (s. 16.1.1794 Kalvola), joka ilmeisesti “lainasi” sen Starkin talon väeltä. Tämä siikaislainen talo on käyttänyt nimeä aikaisemmin kuin Karl. Liekö ollut sepän paja Starkin mailla, siitä ei ole tietoa. Hylkäsin skotlantilaistarinan tuolloin mielikuvituksen tuotteena.

Parisen vuotta sitten teetätin itselleni DNA tutkimuksen. Sen maajakauma yllätti. Lähinnä kaipasin todisteita Vallooni-taustastani esi-isäni Eric Corellin (s. 30.5.1697 Ramnäs, Ruotsi) kautta. Oheisessa kuvassa on tulokset maajakaumasta. Selvää oli tuon Vallooni-yhteyden perusteella, että minulla oli Ruotsiin yhteyksiä ja lähes kaikilla suomalaisilla löytyy enemmän ja vähemmän yhteyksiä Itä-Eurooppaan. Mutta Brittein saaret yllättivät.

Jatkoin tutkimuksiani ajatellen, että kaipa tuo geeniperimä jotenkin Ruotsin Corellien kautta lienee tullut sukuun, kunnes palasin selvittelemään Anna Starkin taustoja. Hänen äitinsä sukuhaara oli vielä osin tutkimatta, kun odottelin Siikaisten rippikirjojen ilmestymistä nettiin. Sillä välin oli paljon muutakin tutkittavaa.

Anna Starkin äidinäidinäiti oli Lisa Henricsdr (Liisa Heikintytär) Granholm s. 25.10.1790 Siikainen. Hänen isänsä Henric Thomasson Granholm (s. 16.1.1745 Pori) oli porilaisen porvarin Thomas Granholmin (s. 14.10.1710 Merikarvia) ja porvarin tyttären Anna Moliisin (s. 21.1.1715 Pori) lapsi. Henric toimi merimiehenä ja siksi Siikainen oli hyvä asuinpaikka. Tuo ammatti ei tuonut menestystä ja lapset olivat lähinnä torppareita ja näiden puolisoita tai palkollisina eri taloissa.
Anna Moliisin isä oli Carl Moliis s. 1678, hänen isänsä oli Johan Moliis s. n. 1637, hänen isänsä oli taasen Aleksander Moliis ja hänen isänsä oli Volter Moliis s. n. 1550 paikkeilla. Volter Moliis käytti lisänimeä “Skotte”.”Wolter Moliis (Molitz) oli suvun ensimmäinen edustaja Suomessa. Koska hän joskus esiintyy nimellä Wolter Skotte, niin hän oli nähtävästi skotlantilaista alkuperää. Hänet mainitaan porilaisena porvarina jo 1600 ja oli kuninkaallinen lohenkalastaja Lammaisten koskella 1609. Koskella on nykyään Harjavallan vesivoimalaitos. Hän omisti Ulvilan Vanhassakylässä kolme tilaa, joista muodostettiin Trumetaarin ratsutila; sitä sanottiin joskus Voltteriksi. Hänet myös mainitaan Ulvilan nimismiehenä 1625. Valtiopäivämies hän oli vuonna 1629. Wolter kuoli vuonna 1636.” (Suora lainaus FM Hugo Lagströmin artikkelista).

Olisiko joku sukutarina voinut kestää vuosien saatossa näin monta sukupolvea vai oliko kyseessä sattuma, että Starck-nimi oli mielikuvitellusti päätelty olevan englanninkielinen?

Miten sitten skotlantilainen oli päätynyt tilanomistajaksi ja lohenkalastajaksi Suomeen? Tiedetään, että mm. Juhana-hettua olisi vielä herttuana ollessaan veljeään vastaan taistellessaan kutsunut sotaväkeä Skotlannista avukseen. Palkkioksi luvattiin läänityksiä. (lähteenä vaikkapa Ville Zilliacus: Vanha Rakas Eurooppa. 1989 Tammi, jota en kuitenkaan ole itse lukenut ). Juhanasta tuli kuningas vuonna 1568. Volter oli ehkä liian nuori noihin joukkoihin. Sukutarinaa ei ole säilynyt siitä, mikä toi Woltterin Suomeen, enkä ole nähnyt siitä muitakaan selvityksiä.

Oheisesta Hugo Lagströmin Genoksessa v. 1957 julkaistussa artikkelissa “Lisiä Moliis-suvun sukuluetteloon” voi lukea lisää Moliis-suvun asemasta Porin seudulla.

(Päivitetty 21.5.2017)

Yksinkertaista henkikirja-analyysia – tosin harvinaista herkkua

Tältä se näyttää, katsoppa kuvaa. Klikkaa vaikka isommaksi.

Kun olen ensin tallentanut nimet (mustalla) jokaisesta henkikirjasta, niin sitten merkitsen nimen perään omat perustietoni henkilöstä (punaisella) ja siitä sitten seuraan, minä vuonna henkilö vaikkapa vaihtaa riviä. Esim. Liisa-tyttären kohdalle olen kirjoittanut aikasarjan päätteeksi, että on myöhemmin Laviassa vaimona. Valpuri ja Kaisa taasen oletettavasti ovat nuo v. 1789 kaksi vaivasta vanhusta, eli vaikka aikasarja katkea, kumpikaan ei vielä kuole.

Leena-vaimo ei ole enää v. 1787 henkikirjoitettu, joten hän on oletettavasti silloin viimeistään kuollut. Minulla on oma päätelmäni, että nämä kirjat koottiin Noormarkun kappelissa keväisin, joten keväällä 1786 Leena-vaimo oli ainakin vielä hengissä. Annan ihmisille elinikää, laitan aina maksimaaliset arviot eli laitan hänen kuolleeksi noin vuonna 1787, jospa se tapahtui alkuvuodesta. Samoin syntymävuosissa pidennän taasen vanhempaan vuoteen päin.

Kun lapsi-titteli muuttuu tyttäreksi tai pojaksi, niin lapsi on täyttänyt 15 vuotta. Siitä voi arvioida myös syntymävuosia. Pitää vain osata vähennyslaskua. Ilmeisesti kun tuohon aikaan ihmisten ikiä ei niin tarkkaan muisteltu, niin rippikoulu ratkaisi tuon rajan. Se oli kaiketi selvä rajapyykki. Joillakin lapsilla on näet ihan selvästi tuo titteli muuttunut vasta 16- tai jopa 17-vuotiaana. Liekö olleet vähän kovapäisempiä oppimaan rippikoululäksynsä. Ja saattoihan sillä, että lapsen vanhenemisikää venytettiin, vaikuttaa siihen, että vältettiin vielä vuoden tai pari verojen maksut hänestä.

Tässä tämä helpommillaan. Mutta käytäntö ei aina mene ihan näin nätisti. Henkikirjan nuo mustat tekstit siis on saatavilla mm. suljetussa (pitää ensin hakea jäsenyyttä) Satakuntalaiset Suvut -nimisen fb-ryhmän tiedostoista. Sieltä se on ladattavissa excelinä. Tässä vielä linkki, aineisto on listassa:

https://www.facebook.com/groups/satakuntalaiset.suvut/files/

Mies, jolla takki rikki molemmasta kyynerpäästä

Carl Constantin de Carnall s. 2.9.1757 Kemin maaseurakunta, k. 6.8.1832 Noormarkku

Carl syntyi Kemin maaseurakunnassa kapteenin virkatalossa. Hänen isänsä on myöskin nimeltään Carl Constantin. Carl-isän elämä muodostui sotilasurasta ja jo 13-vuotiaana hän värväytyi Skonen varuskuntarykmenttiin. Isän uran ansioihin kuuluu mm. Pommerin sodassa 1757-1762 saarroksiin joutuneen Spregtportenin joukkojen auttaminen preussilaisia vastaan ja erityisesti 19.8.1772 Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n avustaminen sisäisessä vallankumouksessa hallitusta vastaan. Jo vuoden 1751 valtiopäivillä Carnallin suku oli aateloitu.

Samoihin aikoihin, kun Carl-poika on syntynyt, isänsä on valmistautunut lähtemään Pommerin sotaan Kemin komppanian kapteenina. Isän sotilasura jatkui tehtävästä toiseen. Isä Carl palasi Suomeen 1764 ja 12. syyskuuta 1769 hänet nimitettiin Porin Rykmentin komentajaksi ja everstiksi, mistä syystä de Carnallit ovat vaikuttaneet alueen elämään. Perhe asui Mouhijärvellä Selkeen kartanossa. Isä Carl kuoli v. 1773 Mouhijärvellä ja haudattiin silloisen ja aikoinaan puretun kirkon lattian alle. Isän elämässä isänmaa ja kunnia olivat tärkeät asiat.

Poika Carlkin oli saanut sotilaallista koulutusta. Tuohon aikaan arvonimiä saadakseen niistä oli lisäksi suoritettava maksuja ja näin uralla etenemiselle on varallisuudesta etua. Carlin sotilasura eteni kenraaliadjutantin tehtäviin asti. Hän avioitui Ulrica Charlotta Rehnströmin kanssa ja asui aviossa ollessaan ainakin Vesilahdella, jossa tiedän hänen neljästä lapsestaan ainakin kolmen syntyneen peräkkäisinä vuosina 1785-1787.

Arvonimien lisäksi myös maatiloista käytiin kauppaa 1700-luvulla. Carl ostikin Lyttylän kartanon omistajalta Berndt Kustaa Eneskiöldiltä tilasta 5/7 –osaa ja alkoi lisätä tilahankintoja Satakunnan alueelta aktiivisesti. Hän muutti itsekin asumaan Lyttylään Porin maaseurakuntaan. Noormarkun maatilat olivat erilaisten omistajaryhmittymien perinnöksi ostamia ja pääosin lampuotien viljelemiä. Vuonna 1795 myivät A. R. Weissman von Weissenstein, A. ja T. Wittfoot sekä S. A. Taube poikansa holhoojana Herrgårdin rusthollin ja Tommilan verotilan ynnä niihin aikojen kuluessa liitetyt Ollilan ja Vrangin verotilat, Simulan ja Kleemolan akumenttitilat sekä Längelmäen ja Lampin yksinäiset verotilat 16 000:sta riikintaalerista Carlille. Uotilan maatilan Carl osti Fredenskiöldin leskeltä ja lunasti sen perinnöksi 1797. Söörmarkusta hän vielä osti Mäen talon.

Noormarkun Finbyyn maatilat olivat alkuaan kaikki ryppäänä joen itäpuolella ja sen aikainen kartano oli erillään joen vastarannalla. Kun Carl myöhemmin rakensi uuden kartanon rautatehtaan lähelle, jäi tämä kartano lampuotien asuttamaksi. Samalta kohtaa joen yli menevää siltaa kutsutaan Lampuodin sillaksi.

Elettiin valistuksen aikaa ja 1700-luvun loppupuolella Suomeen saapui niin kahvi kuin perunakin, tupakkaakin alettiin viljellä. Täydentävä isojako saatiin valmiiksi ja kylämuodostelma oli siirtynyt nauhan malliseksi tien reunalle. Samassa kartoituksessa havaittiin alueita, joille mahtui uudistiloja ja tiedetään, että Carl de Carnall olisi tällaista rakentanut Rudanmaalle. Tässä yhteydessä Noormarkkuun tapahtui uuden väestön muuttoa mm. Harjankankaan ja Lassilan alueen uudistiloille. Kuvan lähde: Olli Joukio: .Noormarkun osayleiskaava-alueen rakennusinventointi. 2010. Verkkojulkaisu. <http://www.pori.fi/material/images/hallintokunnat/kaupunkisuunnittelu/yleiskaavat/noormarkku-toukari/6501xVuXx/NOORMARKUN_OSAYLEISKAAVA-ALUEEN_RAKENNUSINVENTOINTI.pdf>. Luettu 20.7.2015

Herrasväki seurusteli paljon, korttia pelattiin ja tanssittiin minuettia ja muita sen ajan tansseja. Papitkin saattoivat juhliin osallistua ja saarnatkin saattoivat olla varsin vapaamielisiä esim. taloutta koskevia. Arvojärjestyksestä kuitenkin pidettiin kiinni ja kirkoissa oli tarkka istumajärjestys. Ajan henkeä kuvaa se, että rouva Ulricalla oli kantovaunut, jotka edelleen ovat Satakunnan museossa Porissa. Carlin tiedetään myös suosineen muita naissuhteita ja iloitellut majataloissa. Hän pukeutui varsin holtittomasti, mm. repaleiseen takkin ja saikin moitteita arvolleen sopimattomasta pukeutumista, sekä jollakin markkinoilla nyrkistäkin, koska ei uskottu hänen olevan sellaisissa ryysyissä Vaasan maaherra. (Dna-sukututkimusta aviottomista esivanhemmistaan suunnitteleville tiedoksi, että de Carnallin suku on alun alkaen kotoisin Kuurinmaalta eli nykyisen Latvian läntisimmiltä alueilta. )

Saha- ja rautaruukkiteollisuus nähtiin tuottavana toimintana, mutta ne kuluttivat paljon metsiä. Niin ruukkiteollisuudellekin annettiin lupa vasta, kun arvioitiin, olisiko sille metsävarojenkin osalta mahdollisuuksia toimia haittaamatta muita jo lähellä olevia tehtaita ja ruukkeja. Merkittävä tapahtuma juuri Noormarkulle onkin ollut rautatehtaan perustaminen. Vuonna 1805 anoi Carl perustamislupaa. Katselmointi pidettiin ja Carl sai perustaa oman tehtaan, ei tosin niin isoa kuin olisi halunnut. Lisäksi sakon uhalla hän sai käyttää polttopuina vain omia metsiään. Rautaruukki ja saha toivat paikkakunnalle paljon alan ammattikuntaa perheineen. Monet heistä olivat Kauttuan ruukilta ruotsia puhuvia ns. vallooni-sukuja, oma esi-isäni Olof Corell on juuri yksi heistä. Näin Noormarkun väestörakenne monipuolistui ja kasvoi.

Vuonna 1808 alkoi Suomen sota ja perääntyvät Suomen joukot kulkivat kohti Pohjanmaata Noormarkun kautta. Venäläiset sotajoukot saapuivat pian maaliskuun loppupuolella Noormarkkuun ja asettuivat sen taloihin asumaan pidemmäksikin aikaa. Tiedetään, että varsinkin ruukin sepät suhtautuivat näihin tulokkaisiin vihamielisesti, mutta Carl näyttää hetimiten alkavan venäläisten joukkojen muonittajaksi. Ja vielä samana vuonna Carl matkustaa Pietariin, missä mm. yksi hänen tyttäristään pääsee keisarinnan hovineidiksi. Carl oleskeli talvella 1808-1809 Pietarissa ja palasi sieltä nimitettynä Vaasan läänin maaherraksi.

Vaasan läänin maaherrana Carl toimi vuodet 1808-1822. Hän oli useamman kerran virasta pidätettynä omapäisten päätöstensä vuoksi tai kuten asiasta valtiosihteerille Rehbinderille kirjelmöinyt Vaasan hovioikeuden presidentti Rotkirch kirjoitti ”jos hänen ajatuksensa joskus ryömiikin esille, niin silloin itsepintaisena ja ilman perusteluja, joten siitä syntyy epäsikiö”. Viralta pidättämisiä tapahtui mm. koska Carl oli käskenyt keisarihuoneen määräämillä varoilla rakennettavassa Kauhajoen kirkossa vaihtamaan rakennusmateriaalin puusta kalliimmaksi kiveksi. Isompi korvausmaksu hänelle tuli korvattavaksi siitä, että tulkitsi velkojen anteeksiantamisen koskevan myös vanhoja veroluonteisia saatavia Ruotsin kruunulle, jolloin vallan ottanut Venäjä menetti n. 27 000 ruplaa hopeassa (Rotkirchin arvio) verotuloja. Carl armahdettiin maksusta, mutta vastineeksi vaadittiin eroamaan, jonka hän myös teki.

Carl alkoi viettää v. 1822 enemmän aikaa Noormarkussa, sillä ilmeisesti sekä hänen rautatehtaansa, isot määrät tiluksia ja hallussaan olevat kaksi sahaa vaativat aikaa. Mutta myös tuloja tuli, kaiken kaikkiaan hän eli vauraasti. Hän kuoli Noormarkussa 6.8.1832. Vauraudestaan ja asemastaan huolimatta hänen kuolemastaan kirjaus kirkonkirjoissa on yhtä vaatimaton kuin taisi olla hänen vaatepartensakin, edellä mainitun Rothkirchin vuodatuksen mukaan ”usein puettuna merimiehen harmaisiin sarkavaatteisiin, takki rikki molemmasta kyynerpäästä ja päähine niin huono, että on mahdoton uskoa sen kantajaa läänin maaherraksi”.

Carl de Carnallin kuolintedot kirkonkirjoissa kahden pienen 3 kk iässä kuolleen söörmarkkulaisen Wilhelminan ja Petter Wilhelmin jälkeen.

Carlilla oli kaksi poikaa, jotka kuolivat aikuisiällä naimattomina. Hänet peri siten kaksi tytärtään ja näiden puolisot. Toinen vävyistä oli senaatin varapuheenjohtaja Mellin. Mutta liiketoimien hoito näyttää jääneen hoidettavaksi toiselle vävymiehelle Wallenstrålelle, jolla itselläänkin oli melkoiset liiketoimet aina Etelä-Amerikan purjehduksista tupankanviljelyyn ja Porin tupakkatehtaan omistukseen. Hän asusti Lyttylän tilalla, josta kauppalaivastoa oli hyvä johtaa, ja se oli lähellä Noormarkkua.

Vuonna 1864 Noormarkun Herrgårdin, rautatehtaan, sahat ja muut siihen liittyvät tilat osti tyttärien perikunnilta varatuomari Carl Johan Lönegren. Hän kuitenkin ajautui pian konkurssiin ja pakkohuutokaupassa suuren osan näistä lunasti Antti Ahlström.

(Ottaisin vastaan enemmän tietoja Carlin koulutuksesta, avioliiton alkuajoista mm. vihkimisestä ja virallisista titteleistä mm. kirkonkirjoissa näkee merkintää baron. Voit lisätä alla kommentteihin. Myös muut oikaisut ovat tervetulleita. Ehkä vielä käyn kirjastossakin hakemassa puuttuvat tiedot, tämä kun oli tällainen tältä istumalta kirjoitettu juttu.)

Lähteet:

Juhani Aho: Antti Ahlström – hänen elämänsä ja työnsä, osa I. Otava 1927.

Antti Autio, Reijlers Oy: Noormarkun ruukki – maisemaselvitys ja analyysi 29.12.2011. Verkkojulkaisu <http://www.pori.fi/material/images/hallintokunnat/kaupunkisuunnittelu/yleiskaavat/noormarkku-toukari/ruukinalue/64mPOpe0H/Noormarkun_ruukin_alueen_maisemaselvitys_29.12.2011.pdf>. Luettu 20.7.2015

Niilo J. Avellan: Tietoja muutamista entisen Ulvilan pitäjän maatiloista. Artikkeli. Satakunta – Kotiseutututkimuksia I

Olli Joukio: .Noormarkun osayleiskaava-alueen rakennusinventointi. 2010. Verkkojulkaisu. <http://www.pori.fi/material/images/hallintokunnat/kaupunkisuunnittelu/yleiskaavat/noormarkku-toukari/6501xVuXx/NOORMARKUN_OSAYLEISKAAVA-ALUEEN_RAKENNUSINVENTOINTI.pdf>. Luettu 20.7.2015

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Ferdinand Ernst de Carnall. Verkkojulkaisu 2005 <http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11604>. Luettu 20.7.2015.

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Karl Konstantin de Carnall. Verkkojulkaisu 2005 <http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11603>. Luettu 20.7.2015

Mouhijärvi-Seura ry: Kenraali de Carnall. Verkkojulkaisu <http://www.mouhijarvi-seura.fi/yhdistyksemme/historia/kenraali-de-carnall/>. Luettu 20.7.2015

Jussi Puumala: Noormarkun pitäjän vaiheita. Pori 1933.

(Juu, en saanut nyt käsiini uusinta Noormarkun historiikkia vuodelta 2008. )

Markkinoinnin alkeita: saavutettavuus, käytettävyys, kustannustehokkuus, …

Olen nyt pähkäillyt ja testaillut erilaisia tapoja esittää netissä tutkimustuloksia. Tavoitteenani oli seuraavat ominaisuudet:

henkilön nimi löytyy googlella, tavoitettavissa siis laajoin käyttäjäjoukoin ja se veisi jollain tapaan omille sivuilleni
tiedot luettavissa ilman rekisteröintiä
näyttää sukupuun ja siinä on mahdollisuus klikkaamalla edetä
henkilöistä voi kirjoittaa myös sanallisen vapaamuotoisen kuvauksen
ääkköset toimisi
ilmainen monelle tuhannelle nimelle
helppo linkittää henkilöt esim. tarinoihini
Gedcom-lataus toimisi
tietoja voi lataamisen jälkeen editoida

Tuota viimeistä ranskista en kuvitellut edes tarvitsevani, kunnes törmäsin ohjelmaan, jossa ei tuota ominaisuutta ollut kuin vasta kalliissa pro-versiossa.

Tällä hetkellä näyttää siltä vahvimpana vaihtoehtona, että käyttöön tulee Myheritage ja lisäksi alan itse kirjoittaa sivuja per henkilö omille sivuilleni ja linkkaan tuonne Myheritagen kuvauksiin.

Myheritagen matching-juttu voisi olla kiva lisä. Isompien joukkojen tavoittaminen tuolla konstilla on hieno juttu. Siksi Suvusto- ja Suomalainen sukupuu ei saanut minua innostumaan niistä.

Ongelma on Myheritagen maksullisuus, mutta jospa teenkin kyläkunnittain omiksi puiksi, niin saatan saada nuo ilmaiseksi. Joka sukupuuhun laitan sitten alle maksullisuuden rajan henkilöitä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään kokonaisesta sukupuusta, joten ei sen tarvitse olla yksi kokonaisuus.

Lisäksi on yksi tärkeä juttu: tietojen arkistointi ohjelmantarjoajien muutostöiden ulottumattomiin. Mielelläni kirjaisin tiedot vain yhteen paikkaan omalle kovalevylleni ja sitten siirtäisin sen nettiin. Mitään ainutlaatuista tai suuritöistä rakennelmaa ei kannata jättää pelkästään nettiin talteen.

Testattu ja/tai mietitty: suoraan tuloste Sukujutut-ohjelmasta, Geni, Webtree, Ancestry, Geneanet, Rootspersona ja muut tarjolla olleet Worpress-lisäpalikat aiheesta, Suvusto, Suomalainen sukupuu ja Myheritage.

Testaus ja sopivan julkaisuohjelman etsiminen jatkuu.

JÄLKIHUOMAUTUS: Erilaisista kokeiluista huolimatta jäljelle jäi vain suora tekstin kirjoitus perhekunnittaisina sivuina ja sukupuun runko Myheritageen (esimerkki). Muuhun sivujen hifistelyyn ja manuaalisiin muutostöihin (esim. ääkköset olisi pitänyt kaikki käydä käsin editoimassa Gedcom-siirron jäljiltä) menisi liikaa aikaa. Ehkä jonain päivänä tarkistan, olisiko markkinoille tullut yhtään parempaa ohjelmaa tarjolle ja muutan sitten mieleni.

Tulipalo vei kirkonkirjat, sinnikäs sukututkija jatkaa henkikirjoilla

Kuvassa Noormarkun uusi kirkko, jossa isovanhempani Anja ja Toivo Heikkilä vihittiin 30.7.1939.

Noormarkun kirkko paloi vapaussodassa maaliskuun lopulla vuonna 1918 venäläisten sotilaitten siihen ampumista räjähtävistä kuulista, jolloin Noormarkun rippikirjat 1747-1805 ja historiakirjat 1744-1829 tuhoutuivat tulipalossa. Samoihin kirjoihin oli myös kirjattu pomarkkulaisten merkintöjä. Pomarkun osalta oli omat kirkonkirjat aloitettu 1804 alkaen, joten siellä puuttuva ajanjakso on hieman pienempi. Puuttuvien kirkonkirjojen tilalla on mahdollista käyttää mm. henkikirjoja apuna.

Olen kirjannut ajanjaksolla 1750-1807 Noormarkun kappelin alueen henkikirjoissa (sisälsi Noormarkun ja Pomarkun alueet) esiintyneet nimet Exceliin ja pyrkinyt muiden sukututkijoiden tutkimusten ja muiden seurakuntien tietojen perusteella täydentämään tietoja. Alkuperäinen Excel-tiedosto ilman näitä omia täydennyksiä on jaossa mm. Facebookissa Satakuntalaiset suvut –ryhmän tiedostoissa.

Linkki Facebook-ryhmän henkikirjatiedostoon:

https://www.facebook.com/groups/satakuntalaiset.suvut/586236561443922/

Eteeni onkin tullut niin paljon uusia löytöjä, että on aika miettiä, kuinka saattaa kaikki tämä tieto myös muiden sukututkijoiden käyttöön ja osittain siksi avasin nämä nettisivuni. Menossa on vertailu vaihtoehtoisista tavoista esittää tiedot netissä ja etsin parhaillaan mielestäni sopivinta ratkaisua siihen. Vastaavalla analyysilla Raimo E. Harju on tuottanut tuon lähdeluettelossakin alla mainitun luettelon Pomarkun väestöstä 1804-1809.

Toki kaksinkertaisen työn välttämiseksi tähän omaan selvitystyöhöni on käytetty apuna Harjun tuloksia. Harju käyttää apunaan myös muita mahdollisia lähteitä, jonka vuoksi hänen tutkimustuloksensa on varmasti oikeampia, jos niissä on ristiriitaa omiin esittämiini. Mielelläni otan sitten kaikenlaista poikkeamista omiin havaintoihini nähden perusteltuja kommentteja vastaan, niin pääsen parantamaan johtopäätöksiäni.

Tutkimustulokset voivat tarkentua, koska eri tutkijoiden lähestymisreitti kohti tiettyä henkilöä saattaa olla erilainen ja tällöin käytössä voi olla informaatiota, jota toinen toiselta suunnalta lähestyvä ei ole vielä havainnut tai ei pysty havaitsemaan. Siksi tutkijoiden kannattaa jaella ja vaihdella tutkimustuloksiaan myös keskenään. Loistava paikka näihin tiedonvaihtoihin ovat erilaiset sukututkijoiden keskusteluryhmät.

Lähteitä:

Raimo E. Harju: Pomarkun ja Noormarkun kylien seurakunnallinen väestökirjanpito 1800-luvun alkuun asti, Genos 64(1993), s. 73-75, 88.

Raimo E. Harju: Kuka kukin oli Pomarkussa 1804-1809 moniste, päivätty tammikuu 2014

Sukututkimusta vuodesta 1997

Isäni sen aloitti. Jo pienestä pojasta pitäen hän oli vieraillut sukulaisten luona ja kuunnellut ihmisten tarinointia. Häntä kiinnosti menneisyys.

Asuimme pienessä Pomarkun kylässä ja siellä isälleni tuli kiistaa siitä, olisiko hän sukua yhdelle kantatalolliselle vai ei. Mistä ihmeestä hän oli siitä niin varma? Oliko joku vanhempi ihminen tarinoinut tai kertonut aikoinaan olevansa sukua? Koskapa toinen osapuoli ei uskonut, niin isäni lähti tätä todistamaan ja tilasi kirkkoherranvirastosta virkatodistuksen. Kun virkatodistus oli tehtävänsä tehnyt, hän antoi sen minulle ja yhtäkkiä minulla oli pieni alku menneisyyteen aina pitkälle 1800-luvun puolelle asti.

Pomarkkua koskevat vanhimmat kirkonkirjat ovat palaneet aikoinaan yhdessä Noormarkun kappelin kirkonkirjojen mukana, joten tuossa virkatodistuksessa ei ole tietoja kuin mitä 1804 alkaen pidetyistä kirkonkirjoista löytyi. Mutta se on pysynyt tallessa ja tuossa kuvassa se on. Se on päivätty 20.7.1995.

Sukututkimusopas löytyi appiukon kirjahyllystä ja ensimmäisen arkistokokemuksen mikrofilmikorttien pariin tein Turun kaupunginkirjastossa v. 1997. Löysin virkailijan avustuksella saman tiedon kuin mitä virkatodistuksessa oli ja otin siitä aukeamasta mustavalkoiset valokopiot. Nuo valokopiot olivat suuri innostuksen lähde, sillä kotona katselin ja opiskelin tulkitsemaan sitä rippikirjan sivua ja pääsin lukemaan siitä perheen muidenkin jäsenten nimiä. Nekin kopiot olivat näköjään vielä mapeissa olleet tallessa ja pääsivät mukaan kuvaan.

Virkatodistuksesta näkyy “äiti: Johanna”, valokopiosta taasen hänen isänsä perheen poikana: Matti Matinpoika s. 24.8.1802 Pomarkku ja isovanhempansa Matti Matinpoika Kangasniemi s. 9.6.1779 Pomarkku ja Johanna Juhanpoika Kangasniemi s. 14.7.1780 Pomarkku. Olin onnekas, ensimmäisellä istumalla pääsin jo 1700-luvulle.

Pakkohan sitä sitten oli päästä lisää tutkimaan. Siitä se sukututkimus alkoi ja ennen kaikkea historian lukeminen. Kyllähän sekin kiinnosti, millaista mahtoikaan näiden ihmisten elämä olla 1700-luvulla.