Carl Constantin de Carnall s. 2.9.1757 Kemin maaseurakunta, k. 6.8.1832 Noormarkku
Carl syntyi Kemin maaseurakunnassa kapteenin virkatalossa. Hänen isänsä on myöskin nimeltään Carl Constantin. Carl-isän elämä muodostui sotilasurasta ja jo 13-vuotiaana hän värväytyi Skonen varuskuntarykmenttiin. Isän uran ansioihin kuuluu mm. Pommerin sodassa 1757-1762 saarroksiin joutuneen Spregtportenin joukkojen auttaminen preussilaisia vastaan ja erityisesti 19.8.1772 Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n avustaminen sisäisessä vallankumouksessa hallitusta vastaan. Jo vuoden 1751 valtiopäivillä Carnallin suku oli aateloitu.
Samoihin aikoihin, kun Carl-poika on syntynyt, isänsä on valmistautunut lähtemään Pommerin sotaan Kemin komppanian kapteenina. Isän sotilasura jatkui tehtävästä toiseen. Isä Carl palasi Suomeen 1764 ja 12. syyskuuta 1769 hänet nimitettiin Porin Rykmentin komentajaksi ja everstiksi, mistä syystä de Carnallit ovat vaikuttaneet alueen elämään. Perhe asui Mouhijärvellä Selkeen kartanossa. Isä Carl kuoli v. 1773 Mouhijärvellä ja haudattiin silloisen ja aikoinaan puretun kirkon lattian alle. Isän elämässä isänmaa ja kunnia olivat tärkeät asiat.
Poika Carlkin oli saanut sotilaallista koulutusta. Tuohon aikaan arvonimiä saadakseen niistä oli lisäksi suoritettava maksuja ja näin uralla etenemiselle on varallisuudesta etua. Carlin sotilasura eteni kenraaliadjutantin tehtäviin asti. Hän avioitui Ulrica Charlotta Rehnströmin kanssa ja asui aviossa ollessaan ainakin Vesilahdella, jossa tiedän hänen neljästä lapsestaan ainakin kolmen syntyneen peräkkäisinä vuosina 1785-1787.
Arvonimien lisäksi myös maatiloista käytiin kauppaa 1700-luvulla. Carl ostikin Lyttylän kartanon omistajalta Berndt Kustaa Eneskiöldiltä tilasta 5/7 –osaa ja alkoi lisätä tilahankintoja Satakunnan alueelta aktiivisesti. Hän muutti itsekin asumaan Lyttylään Porin maaseurakuntaan. Noormarkun maatilat olivat erilaisten omistajaryhmittymien perinnöksi ostamia ja pääosin lampuotien viljelemiä. Vuonna 1795 myivät A. R. Weissman von Weissenstein, A. ja T. Wittfoot sekä S. A. Taube poikansa holhoojana Herrgårdin rusthollin ja Tommilan verotilan ynnä niihin aikojen kuluessa liitetyt Ollilan ja Vrangin verotilat, Simulan ja Kleemolan akumenttitilat sekä Längelmäen ja Lampin yksinäiset verotilat 16 000:sta riikintaalerista Carlille. Uotilan maatilan Carl osti Fredenskiöldin leskeltä ja lunasti sen perinnöksi 1797. Söörmarkusta hän vielä osti Mäen talon.
Noormarkun Finbyyn maatilat olivat alkuaan kaikki ryppäänä joen itäpuolella ja sen aikainen kartano oli erillään joen vastarannalla. Kun Carl myöhemmin rakensi uuden kartanon rautatehtaan lähelle, jäi tämä kartano lampuotien asuttamaksi. Samalta kohtaa joen yli menevää siltaa kutsutaan Lampuodin sillaksi.
Elettiin valistuksen aikaa ja 1700-luvun loppupuolella Suomeen saapui niin kahvi kuin perunakin, tupakkaakin alettiin viljellä. Täydentävä isojako saatiin valmiiksi ja kylämuodostelma oli siirtynyt nauhan malliseksi tien reunalle. Samassa kartoituksessa havaittiin alueita, joille mahtui uudistiloja ja tiedetään, että Carl de Carnall olisi tällaista rakentanut Rudanmaalle. Tässä yhteydessä Noormarkkuun tapahtui uuden väestön muuttoa mm. Harjankankaan ja Lassilan alueen uudistiloille. 
Kuvan lähde: Olli Joukio: .Noormarkun osayleiskaava-alueen rakennusinventointi. 2010. Verkkojulkaisu. <http://www.pori.fi/material/images/hallintokunnat/kaupunkisuunnittelu/yleiskaavat/noormarkku-toukari/6501xVuXx/NOORMARKUN_OSAYLEISKAAVA-ALUEEN_RAKENNUSINVENTOINTI.pdf>. Luettu 20.7.2015
Herrasväki seurusteli paljon, korttia pelattiin ja tanssittiin minuettia ja muita sen ajan tansseja. Papitkin saattoivat juhliin osallistua ja saarnatkin saattoivat olla varsin vapaamielisiä esim. taloutta koskevia. Arvojärjestyksestä kuitenkin pidettiin kiinni ja kirkoissa oli tarkka istumajärjestys. Ajan henkeä kuvaa se, että rouva Ulricalla oli kantovaunut, jotka edelleen ovat Satakunnan museossa Porissa. Carlin tiedetään myös suosineen muita naissuhteita ja iloitellut majataloissa. Hän pukeutui varsin holtittomasti, mm. repaleiseen takkin ja saikin moitteita arvolleen sopimattomasta pukeutumista, sekä jollakin markkinoilla nyrkistäkin, koska ei uskottu hänen olevan sellaisissa ryysyissä Vaasan maaherra. (Dna-sukututkimusta aviottomista esivanhemmistaan suunnitteleville tiedoksi, että de Carnallin suku on alun alkaen kotoisin Kuurinmaalta eli nykyisen Latvian läntisimmiltä alueilta. )
Saha- ja rautaruukkiteollisuus nähtiin tuottavana toimintana, mutta ne kuluttivat paljon metsiä. Niin ruukkiteollisuudellekin annettiin lupa vasta, kun arvioitiin, olisiko sille metsävarojenkin osalta mahdollisuuksia toimia haittaamatta muita jo lähellä olevia tehtaita ja ruukkeja. Merkittävä tapahtuma juuri Noormarkulle onkin ollut rautatehtaan perustaminen. Vuonna 1805 anoi Carl perustamislupaa. Katselmointi pidettiin ja Carl sai perustaa oman tehtaan, ei tosin niin isoa kuin olisi halunnut. Lisäksi sakon uhalla hän sai käyttää polttopuina vain omia metsiään. Rautaruukki ja saha toivat paikkakunnalle paljon alan ammattikuntaa perheineen. Monet heistä olivat Kauttuan ruukilta ruotsia puhuvia ns. vallooni-sukuja, oma esi-isäni Olof Corell on juuri yksi heistä. Näin Noormarkun väestörakenne monipuolistui ja kasvoi.
Vuonna 1808 alkoi Suomen sota ja perääntyvät Suomen joukot kulkivat kohti Pohjanmaata Noormarkun kautta. Venäläiset sotajoukot saapuivat pian maaliskuun loppupuolella Noormarkkuun ja asettuivat sen taloihin asumaan pidemmäksikin aikaa. Tiedetään, että varsinkin ruukin sepät suhtautuivat näihin tulokkaisiin vihamielisesti, mutta Carl näyttää hetimiten alkavan venäläisten joukkojen muonittajaksi. Ja vielä samana vuonna Carl matkustaa Pietariin, missä mm. yksi hänen tyttäristään pääsee keisarinnan hovineidiksi. Carl oleskeli talvella 1808-1809 Pietarissa ja palasi sieltä nimitettynä Vaasan läänin maaherraksi.
Vaasan läänin maaherrana Carl toimi vuodet 1808-1822. Hän oli useamman kerran virasta pidätettynä omapäisten päätöstensä vuoksi tai kuten asiasta valtiosihteerille Rehbinderille kirjelmöinyt Vaasan hovioikeuden presidentti Rotkirch kirjoitti ”jos hänen ajatuksensa joskus ryömiikin esille, niin silloin itsepintaisena ja ilman perusteluja, joten siitä syntyy epäsikiö”. Viralta pidättämisiä tapahtui mm. koska Carl oli käskenyt keisarihuoneen määräämillä varoilla rakennettavassa Kauhajoen kirkossa vaihtamaan rakennusmateriaalin puusta kalliimmaksi kiveksi. Isompi korvausmaksu hänelle tuli korvattavaksi siitä, että tulkitsi velkojen anteeksiantamisen koskevan myös vanhoja veroluonteisia saatavia Ruotsin kruunulle, jolloin vallan ottanut Venäjä menetti n. 27 000 ruplaa hopeassa (Rotkirchin arvio) verotuloja. Carl armahdettiin maksusta, mutta vastineeksi vaadittiin eroamaan, jonka hän myös teki.
Carl alkoi viettää v. 1822 enemmän aikaa Noormarkussa, sillä ilmeisesti sekä hänen rautatehtaansa, isot määrät tiluksia ja hallussaan olevat kaksi sahaa vaativat aikaa. Mutta myös tuloja tuli, kaiken kaikkiaan hän eli vauraasti. Hän kuoli Noormarkussa 6.8.1832. Vauraudestaan ja asemastaan huolimatta hänen kuolemastaan kirjaus kirkonkirjoissa on yhtä vaatimaton kuin taisi olla hänen vaatepartensakin, edellä mainitun Rothkirchin vuodatuksen mukaan ”usein puettuna merimiehen harmaisiin sarkavaatteisiin, takki rikki molemmasta kyynerpäästä ja päähine niin huono, että on mahdoton uskoa sen kantajaa läänin maaherraksi”.
Carl de Carnallin kuolintedot kirkonkirjoissa kahden pienen 3 kk iässä kuolleen söörmarkkulaisen Wilhelminan ja Petter Wilhelmin jälkeen.
Carlilla oli kaksi poikaa, jotka kuolivat aikuisiällä naimattomina. Hänet peri siten kaksi tytärtään ja näiden puolisot. Toinen vävyistä oli senaatin varapuheenjohtaja Mellin. Mutta liiketoimien hoito näyttää jääneen hoidettavaksi toiselle vävymiehelle Wallenstrålelle, jolla itselläänkin oli melkoiset liiketoimet aina Etelä-Amerikan purjehduksista tupankanviljelyyn ja Porin tupakkatehtaan omistukseen. Hän asusti Lyttylän tilalla, josta kauppalaivastoa oli hyvä johtaa, ja se oli lähellä Noormarkkua.
Vuonna 1864 Noormarkun Herrgårdin, rautatehtaan, sahat ja muut siihen liittyvät tilat osti tyttärien perikunnilta varatuomari Carl Johan Lönegren. Hän kuitenkin ajautui pian konkurssiin ja pakkohuutokaupassa suuren osan näistä lunasti Antti Ahlström.
(Ottaisin vastaan enemmän tietoja Carlin koulutuksesta, avioliiton alkuajoista mm. vihkimisestä ja virallisista titteleistä mm. kirkonkirjoissa näkee merkintää baron. Voit lisätä alla kommentteihin. Myös muut oikaisut ovat tervetulleita. Ehkä vielä käyn kirjastossakin hakemassa puuttuvat tiedot, tämä kun oli tällainen tältä istumalta kirjoitettu juttu.)
Lähteet:
Juhani Aho: Antti Ahlström – hänen elämänsä ja työnsä, osa I. Otava 1927.
Antti Autio, Reijlers Oy: Noormarkun ruukki – maisemaselvitys ja analyysi 29.12.2011. Verkkojulkaisu <http://www.pori.fi/material/images/hallintokunnat/kaupunkisuunnittelu/yleiskaavat/noormarkku-toukari/ruukinalue/64mPOpe0H/Noormarkun_ruukin_alueen_maisemaselvitys_29.12.2011.pdf>. Luettu 20.7.2015
Niilo J. Avellan: Tietoja muutamista entisen Ulvilan pitäjän maatiloista. Artikkeli. Satakunta – Kotiseutututkimuksia I
Olli Joukio: .Noormarkun osayleiskaava-alueen rakennusinventointi. 2010. Verkkojulkaisu. <http://www.pori.fi/material/images/hallintokunnat/kaupunkisuunnittelu/yleiskaavat/noormarkku-toukari/6501xVuXx/NOORMARKUN_OSAYLEISKAAVA-ALUEEN_RAKENNUSINVENTOINTI.pdf>. Luettu 20.7.2015
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Ferdinand Ernst de Carnall. Verkkojulkaisu 2005 <http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11604>. Luettu 20.7.2015.
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Karl Konstantin de Carnall. Verkkojulkaisu 2005 <http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11603>. Luettu 20.7.2015
Mouhijärvi-Seura ry: Kenraali de Carnall. Verkkojulkaisu <http://www.mouhijarvi-seura.fi/yhdistyksemme/historia/kenraali-de-carnall/>. Luettu 20.7.2015
Jussi Puumala: Noormarkun pitäjän vaiheita. Pori 1933.
(Juu, en saanut nyt käsiini uusinta Noormarkun historiikkia vuodelta 2008. )