Matti Yrjönpoika, perheineen

Matts Jöransson s. 7.8.1755

Matts voisi olla Pomarkun Nissin talosta, mutta hänelle on tällä hetkellä kilpailevakin ehdokas Längelmäen uudistilallisen Juholan vävy Matts Jöransson s. 24.2.1758, joka todennäköisemmin on Nissin poika, maantieteellisten perheyhteyksien ja sen perusteella, että Nissin Mattsilta poistuu lapsi-titteli sen verran myöhään henkikirjoissa, että ei ole v. 1755 syntynyt Matts. Sopivaa Jörania tai Mattsia ei löydy henkikirjasta, joten v. 1755 syntynyt Matts saattaa olla syntynyt toisella paikkakunnalla. Mattsin lapsuusaikana kuitenkin lapset kirjattiin etunimillä, joten ulkopaikkakuntalaisuus on aika vahva. Leskeksi jäätyään Matilla on henkikirjassa merkintä vähäisestä älystä.

Matts ja Walborg eivät löydy perhekuntana henkikirjasta, vaikka heille syntyy lapsia. On oletettavaa, että kummankin vaivat ovat saattaneet vapauttaa heidät vallan henkikirjan veroista, ja merkinnästä henkikirjoihin. Todennäköisempää on kuitenkin että he ovat aviossa olevana piikana ja renkinä mainittu mm. herrasväellä. Herrasväen palveluskunta on henkikirjaan kirjattu siten, että siellä on aviossa oleviakin palkollisia niin renkeinä kuin piikoina. Todennäköisesti Matts ja Walborg ovat olleet henkikirjoitettuna sinne. Pariskuntana Matts ja Walborg lapsineen löytyy vasta rippikirjasta. Rippikirjasta löytyy Mattsin ammatiksi torppari ja räätäli.

Caisa k.n. 1792

Matts Jöranssonin 1. vaimo. Luultavasti heillä ei ollut lapsia. Matts ja Caisa ovat avioituneet ennen vuotta 1783, jolloin ovat ensimmäistä kertaa pariskuntana henkikirjoitettuna Noormarkun itsellisissä.

Caisalla jo vuonna 1784 merkintä vanha, jolloin hän on voinut olla esimerkiksi jonkun leski ja todennäköisesti miestään vanhempi. Tällöin hän tuskin on isompien talojen emäntä vaan mahdollisesti Eric Grelssonin puoliso, joka vuonna 1783 saattaisi asua Noormarkun Finbelåsin torpassa Caisa-leskenä. Eric Grelsson on tullut Längelmäen Riuttan talosta Noormarkun itsellisiin yhdessä Caisa-vaimonsa kanssa v. 1759. Eric oli mainittu räätäliksi ammatiltaan, kuten myös Matts.

Walborg Ericsdr Storgeting s. 17.4.1761 Noormarkku k. 30.3.1837 Noormarkku

Todennäköisesti avioitui 1793 jo melko iäkkäänä vaimoksi leskeksi jääneelle Matts Jöranssonille s. 7.8.1755. Walborgin avioitumista tai piikomisreissuun lähtöä vaikeuttaa jokin vaiva, josta merkintä ”bräcklig” henkikirjassa.

Mattsin ja Walborgin lapset

Vaikka Matts ja Walborg ei näy perheenä henkikirjassa, syntyy heille lapsia, joiden syntymämerkintää ei löydy muilta lähialueen paikkakunnilta. On siis todennäköistä, että lapset ovat syntyneet Noormarkussa ja perhe asui siellä. Tyttäret ovat Ulrica Mattsdr s. 28.1.1793, Caisa Mattsdr s. 16.11.1795 ja Ester Mattsdr s. 10.6.1797.

Lapsista Ester palaa kotiinsa v. 1823 rippikirjassa piikomismatkalta Kiskosta. Tämä antaa vinkin siitä, että tässä voidaan olla oikeilla jäljillä yhdistämässä Mattsin vaimoa Walborgia Storgetingin taloon tai sitten Matts-isälläkin voi olla Kiskoon asti yhteyksiä. Piikomisretkellä tytär Ester ottaa sukunimekseen Grönstrand. En ole tutkinut, missä Ester kävi Kiskossa, koska on jo tapahtunut 1800-luvun puolella.

(Päivitetty 11.6.2016)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *